Remppojen kanssa on sujunut hyvin. Kokeilussa ollut 7v tamma jäi meille ja muutti pihattoon. Annoimme sille hetken vapaata, jotta se ehtii rauhassa totutella pihattoelämään ja uuteen laumaan. Tamma on kotiutunut hyvin ja eilen aloitimme työt uudestaan. Tammalla on ratsastettu alle kymmenen kertaa, mutta känti ja ravi sujuvat jo hienosti. Juoksuttaessa ollaan parina kertana pyydetty siltä myös laukkaa. Selkään nousu oli aluksi jännittävää, mutta siihen se on jo hyvin tottunut. Laskeutuminen sen sijaan on ollut tammalle vaikeinta, se selvästi yllättyy joka kerta kun tulen alas selästä, vaikka ennen laskeutumista yritän heilutella jalkaa ja kumartua eteenpäin kertoakseni, että kohta tulen alas. Jos tamma säpsähtää laskeutumisessa, olen noussut takaisin selkään ja tehnyt laskeutumiset niin monta kertaa, että tamma seisoo rauhallisena paikallaan. Yleensä jo toisella yrityksellä se muistaa, mitä kohta tapahtuu.
3v sh ruuna Into on saanut harjoitella juoksutusta. Pystyn juoksuttamaan sitä ilman avustajaa, kaikissa askellajeissa. Viime kerralla juoksutuksen jälkeen harjoiteltiin jakkaran vieressä seisomista. Nousin itse seisomaan jakkaran päälle ja kurotin hevosen selän yli antamaan leipäpaloja. Leivän sai aina siinä vaiheessa, kun nojasin hieman painoa selän päälle. Into tajusi tosi nopeasti jutun ja seisoi paikallaan myös silloin kun liikuin jakkaralta alas ja ylös. Tykkään tosi paljon tästä ruunasta! :)
Ponitunnit ovat pyörineet normaalisti. Joka viikolle on oma teemansa, esim. siirtymiset/puomit/tasapaino, josta sovellan jokaiselle ryhmälle sopivan tasoisia tehtäviä. Tänä talvena olen teettänyt paljon kulmien ratsastusta, mikä alkaa näkyä varsinkin vanhempien ponityttöjen ratsastuksessa. Yritän pitää tuntien sisällön vaihtelevana, jotta lapsilla ja poneilla säilyy mielenkiinto, erityisesti hallikaudella... Ponit ovat pysyneet jopa yllättävän pirteinä, mistä olen tyytyväinen. :)
Oman hevoseni kanssa pidin parin viikon maastoilukuurin, alkoi tuntua siltä että hevonen on kyllästynyt maneesissa pyörimiseen. Tällä viikolla palattiin normaaliin työntekoon ja hevonen on ollut todella hyvän tuulinen ja työskennellyt hyvällä motivaatiolla. Olen tehnyt paljon, paljon siirtymisiä. Niiden avulla olen saanut hevosen hyvin kuulolle ja paremmin pohkeen eteen, parhaimmillaan tuntuu että hevonen siirtyy lähes ajatuksella askellajista toiseen. Huomenna on estevalmennuksen vuoro, kivaa päästä hyppäämään parin viikon tauon jälkeen! Nyt täytyykin hypätä joka viikko, koska kolmen viikon päästä on eka esteratsastusnäyttö!
torstai 16. helmikuuta 2017
perjantai 3. helmikuuta 2017
Remppahevosia
Tällä viikolla on tapahtunut paljon ja olen päässyt tekemään itselleni ihan uusia asioita. Aloin sovittamaan Intolle (3v sh) omia ratsuvarusteita, tarpeeksi isoja suitsia saikin hetken etsiä... Intolla alkoi tulla taluttaessa liian kiire, joten tein sen kanssa maastakäsin harjoituksia, joilla sain hevosen kuuntelemaan minua ja samalla kerrattiin ääniapuja. Ensi viikolla kokeillaan juoksutusta ja laitan sille satulaa selkään. Ehkä päästään jo käymään selässäkin, jos kaikki sujuu hyvin!
Intolla oli tällä viikolla myös rokotus. Eläinlääkärin valvonnassa sain rokottaa hevosen itse.
Tallille saapui torstai-iltana uusi hevonen, 7v sh tamma. Tamma on ollut ravitreenissä ja startannut 10 kertaa. Sen selässä oli käyty, mutta sillä ei oltu vielä oikeasti ratsastettu. Perjantaina valmentajani juoksutti hevosen ensin, ja sitten oli minun vuoroni kiivetä selkään. Ensin roikuin satulan päällä, mutta koska hevonen oli rauhallinen ja rento, uskalsin melko nopeasti kiivetä kyytiin. Aluksi menimme talutettuna, sitten liinassa käyntiä ja ravia sekä lopuksi vielä käveltiin ilman talutusta. Tamma vaikuttaa oikein fiksulta ja kiltiltä, mutta samalla oli mukavan herkkä. Tamma on vielä muutaman päivän meillä kokeilussa, mutta jos kaikki sujuu hyvin, siitä olisi tarkoitus tehdä tuntihevonen.
On ollut todella mielenkiintoista työskennellä näiden remppahevosten kanssa. Täytyy olla kiitollinen, kun työpaikan puolesta on näin hyvät mahdollisuudet kerätä kokemusta nuorten laitosta.
perjantai 30. joulukuuta 2016
31.12.2016
Joulukuussa olen harjoitellut viime lähijaksolla opeteltuja asioita. Olen pyrkinyt ajamaan shettiksellä ainakin kerran viikossa, sekä pari kertaa päässyt irrottamaan kenkiä. Aluksi takajalan ylhäällä pitämiseen oli hankala löytää oikea asento, varsinkin raskaamman hevosen kohdalla. Kevyemmän hevosen kanssa löysin hyvän asennon helpommin. Sovin oman hevoseni kengittäjän kanssa, että ennen seuraavaa kengitystä irrtotan kengät itse, ja voin kokeilla hänen valvonnassaan vuolua ja kengän kiinni lyömistä.
Oma hevoseni on viime viikkoina ollut melko hyvä ratsastaa ja erityisesti estetreenit ovat mielestäni sujuneet hyvin. Pari päivää sitten huomasin hevosen olevan normaalia vaisumpi ja myös hevosenhoitajamme oli huomannut saman. Seuraavana päivänä hevonen oli jo pirteämpi, mutta ei ihan oma itsensä. Kuumetta ei ole ollut, mutta täytyy seurata mihin suuntaan hevosen vointi lähtee.
Onneksi minulla on muitakin ratsastettavia hevosia, jos omani joutuu kevyemmälle jaksolle tai kokonaan saikulle. Voisin tehdä näistä hevosista lyhyet esittelyt vaikka omalle sivulleen...
Tällä viikolla rakennettiin maneesiin irtohypytyskuja ja hypytettiin nuoria suomenhevosia. Toinen suokeista oli jo aikaisemmin hypännyt ja olikin hyvin rohkea, vauhtia oli välillä liikaakin. Toinen, arempi suokki hyppäsi nyt ensimmäistä kertaa. Ekakertalainen oli aluksi hämmentynyt ja selvästi varovainen puomien kanssa. Kun hevonen rentoutui ja hyppäsi pari pientä kavalettia sujuvasti, lopetettiin heti siihen. Jospa ensi kerralla puomit tuntuisivat jo tutummilta. :)

lauantai 3. joulukuuta 2016
Neljäs lähijakso
Neljännellä lähijaksolla päästiin opettelemaan asioita käytännön tunneilla. Mielenkiintoisinta minusta oli kengitys ja ajaminen, koska niitä en ole juurikaan päässyt harjoittelemaan. Tai olisin varmasti päässyt harjoittelemaan, mutta kaipasin näihin asioihin vielä varmuutta. Nyt lähijakson jälkeen oikein odotan, että tuntihevosten kengityspäivänä pääsen ainakin irrottamaan kenkiä!
Huomenna menen ajamaan yhdellä meidän tuntiponeista. Onneksi meillä on monta shettistä, joilla voi harjoitella valjastamista ja ajamista! Ajaminen sujuu tutulla ponilla jo kohtuullisesti, mutta oikeaoppinen valjastaminen vaatii vielä harjoittelua, että muistaa mistä mikäkin remmi piti pyörittää... Meidän hevosenhoitaja on ravi-ihminen, joten häneltä varmasti saan apua, jos jokin asia mietityttää.

perjantai 25. marraskuuta 2016
25.11.2016
Meillä oli tämän viikon ajan virolainen harjoittelija tutustumassa suomalaisen ratsastuskoulun toimintaan. Harjoittelijan kanssa puhuimme pelkkää englantia. Aluksi kauhistelin asiaa, sillä olen aina ollut tosi ujo ja huono puhumaan englantia, vaikka ymmärrän sitä hyvin. Alkuviikosta puhe takelteli ja hevossanastoa piti hakea, mutta omaksi yllätyksekseni en enää loppuviikosta jännittänyt puhumista ja pystyin jo huomattavasti sujuvammin kommunikoimaan. Hyvä mä! :D
Ratsastuskoulun puolella ei ole tapahtunut mitään erikoista. Olen yrittänyt ehtiä 1-2 kertaa viikossa ohjasajaa poneja. Nuorinta ponia on tarkoitus kouluttaa lisää ajamalla ja toista ponia yritetään saada laihtumaan, joten kaikki lisäliikunta on plussaa. Lihava poni myös tylsistyy helposti, joten ajamalla yritän saada sen viikkoon vaihtelevuutta, jotta tuntityö pysyisi mielekkäänä.
Olen tällä viikolla päässyt vaihtelevasti ratsastamaan. Normaalisti ratsastan vähintään 2-3 hevosta päivässä, mutta tällä viikolla olen päässyt ratsastamaan yhden hevosen kunnolla per päivä. Virolainen harjoittelija ratsasti tällä viikolla yhtä mun vakkarihevosta ja toinen hevonen on nyt jo lähes kuukauden ollut sairaslomalla.
Kaiken lisäksi torstaina hakiessani oman hevoseni sisälle, huomasin että sillä oli turvassa haava. Alkuun haava näytti suht. pieneltä, reunalta iho repsotti. Tarkemman puhdistuksen aikana huomasin haavan olevan noin sentin syvä ja melko likainen. Onneksi asumme alle kilometrin päässä klinikalta, joten talutin hevosen sinne. Haava puhdistettiin ja siihen laitettiin viisi tikkiä. Nyt haavaa on puhdistettava päivittäin, tarkkailtava hevosen ruumiinlämpöä, sekä antibioottia pitää antaa 6 päivän ajan. Tämä oli minun hevoselleni ensimmäinen tapaturma, joka vaati välitöntä eläinlääkärin hoitoa. Onneksi haava oli sen verran tuore, että sen pystyi vielä tikkaamaan.
Hevonen sai muutaman päivän ratsastuskiellon, jonka jälkeen palataan normaaliin liikuntaan voinnin mukaan. En siis pysty ratsastamaan hevosellani ennen seuraavaa lähijaksoa. Kaverini kuitenkin lupasi antaa hevosensa minulle mukaan lähijaksolle, joten pääsen osallistumaan ratsastustunneille. Mikäli oman hevoseni haavan paraneminen sujuu hyvin, otan myös sen mukaan Ypäjälle, ratsastan sitä alkuviikon omalla ajallani ja mikäli hevonen on normaali, voin osallistua sillä loppuviikon tunneille.

perjantai 18. marraskuuta 2016
Uusia asukkaita
Viime viikonloppuna tallille muutti valmentajani 2-vuotias orivarsa. Varsalle kaveriksi ostettiin toinen varsa, 2-vuotias ruuna, jonka saan ottaa itselleni projektiksi. Ensi vuonna alkaa varsinainen ratsukoulutus, nyt varsalla on ajettu sekä käyty selässä. Tästä hevosesta tulee minulle myös näyttöhevonen nuoren hevosen koulutusta varten!
Heti ensimmäisenä päivänä pääsin varsan kanssa harjoittelemaan itselleni uutta asiaa. Varsalta piti irrottaa yksi kenkä, ennen kuin se laitettiin samaan tarhaan uuden kaverin kanssa. Varsa oli erittäin kärsivällinen kun ähersin kenkää irti. Hetki meni tekniikan hakemiseen, mutta lopulta kenkä irtosi aika helposti ja siististi.

perjantai 4. marraskuuta 2016
4.11.2016
Ponitunneilla olemme viime aikoina tehneet paljon siirtymisiä askellajien sisällä ja välillä. Olen pyrkinyt korostamaan pohjeavun merkitystä ratsastuksessa, sekä myötäämisen tärkeyttä. Kokeneimmat ratsastajat ovat pääseet tekemään ponien kanssa jopa hyvin sujuvia ravi-seis-ravi siirtymisiä! Lisäksi olemme kerranneet ratsastusradan teitä sekä harjoitelleet osastossa ratsastamista. Olen itse ollut tyytyväinen ponituntien sisältöön, lapset ovat saaneet siirtymisillä ponit hyvin avuille.
Oma kouluvalmentajani oli vajaan kuukauden reissussa, jonka aikana treenasin itsekseni sekä tietysti estevalmentajani kanssa. Normaalisti ratsastan joka päivä samaan aikaan kouluvalmentajani kanssa, joten olen lähes päivittäin saanut vinkkejä ratsastukseeni. Pieni tauko kouluvalmennuksesta oli ehkä paikallaan, nyt jouduin ihan itse miettimään mikä mättää, jos jokin ei suju.
Itsekseni treenasin paljon siirtymisiä askellajien sisällä, hevosen tuli lähteä pohkeesta eteen ja pidättäessä tulla takaisin, takajalkojen päälle. Lisäksi jumppasin hevosia mm. avotaivutuksilla ja pohkeenväistöillä. Vaikka itsenäinen ratsastus oli sujunut ihan mukavasti, niin oli kyllä huippua päästä taas valmentajan silmän alle. :)
Tallillemme tuli pari viikkoa sitten uusi hevonen, joka välillä peruuttaessa/kääntyessä sai "kohtauksen", eli alkoi täristä ja tuntui että se ei osannut laittaa jalkoja oikeaan paikkaan. Hevosen kävi hoitamassa fysioterapeutti, joka totesi heti kohtauksen nähtyään että hevosella on selvästi shivering. Itse en ollut kuullut tälläisestä aikaisemmin!
Shivering lyhyesti: "Shivers, or equine shivering, is a rare, progressive neuromuscular disorder of horses. It is characterized by muscle tremors, difficulty holding up the hind limbs, and an unusual gait when the horse is asked to move backwards. Shivers is poorly understood and no effective treatment is available at this time."

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)